tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kayla Itsines – missä mennään?

Kuten Facebook-sivujani seuraavat tietävätkin, aloitin Kayla Itsinesin pre-training-ohjelman uudestaan.

 Jaa että miksikö? No yksinkertaisesti siitä syystä, että olin niin huonossa hapessa jokaisen treenikerran jälkeen, ettei se enää ollut motivoivaa – pahoinvointi ja heikotus jatkuivat huonolla tuurilla muutaman tunnin. Tämä vaikutti tietysti treeni-intoon sen verran, että pidin taukoa noin 1,5 viikkoa ja jäin jälkeen ohjelmasta. Tosi ärsyttävää, mutta onneksi nyt tsemppasin ja nyt mennään uudella innolla taas eteenpäin.

Huom. tässä postauksessa kerron enemmän Kaylan treeniohjelmasta ja sen tuomista tuloksista, mikäli joukossa on lukijoita, joille Kayla on vähemmän tuttu.


Olen siis tehnyt nyt yhtä treeniä vaille neljä viikkoa pre-training-ohjelmaa ja oli aika siirtyä täysohjelman pariin, mutta päätin aloittaa pre-trainingin alusta ja se kyllä kannatti!

Kun viimeksi olin lähellä kuolemaa ensimmäisen treenin jälkeen, nyt se sujui hymyssä suin loppuun asti ja tein jopa lisätoistoja. Tämähän tapahtui viimeksi jo seuraavalla treeniviikolla (Kaylan ohjelma pysyy suht samanlaisena muutaman viikon ajan), mutta tällä kertaa ero oli vieläkin huomattavampi.



Ainoa mitä mietin on että saanko tuloksia yhtä hyvin aikaiseksi, jos en treenaa veren maku suussa ja tuloksena on toki kunnon hiki, mutta en joudu puskemaan kunnolla? Toisaalta mikäs tässä liikunnan harrastamisessa nyt olikaan tärkeintä, hyvä fiilis vai piukea peppu? Okei – onhan se tietysti kiva timmiytyä, mutta jos jokainen treenikerta ahdistaa, niin onko se sen arvoista? Mieluummin hitaampi muutos ja kiva treeni, vai oletteko samaa mieltä?

Mites muut Kaylan aloittaneet, millaiset on fiilikset? Täällä mennä porskutetaan taas suurella innolla ja nyt kun kunto on kohonnut, on treenaaminen ihan superkivaa. 


2 kommenttia:

  1. Aloitin ystävän kanssa samaan aikaan ja hän veti maaliin 12 viikon treenijakson! Lopussa oli kyllä tekemistä pääkopan kanssa, mutta hyödynsi usein lapsen päiväuniajat yms. samoin burbeet ja muut vakioliikkeet alkoi tulla korvista.

    Mullahan taas meni niin viidennelle viikolle lopahti. Sit oli kaks viikkoa ihan muut kiireet, niin oli tosi vaikea palata takas säntilliseen treeniin. Nyt teen Kaylaa silloin tällöin, en ohjelmaa noudattaen :/

    Tsemppiä kovasti treeneihin, kyllä niissä hiki tulee ja verenmaku suuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikos teillä hyvät tulokset? Ja kyllähän se viisi viikkoa + satunnainen treeni on oikein oiva! Musta tuntuu että se ruokavalio ois aika hyvä lisä, mutta nyt en kyllä kesällä suoraan sanottuna halua :D.

      Poista